Siirry suoraan sisältöön

Omaa jääkiekkojoukkuetta kannustamaan reissun päälle!

Vakio tulokset

Oletko koskaan miettinyt, kuinka mahtavaa olisi päästä seuraamaan NHL-ottelua paikan päälle ja kokea tiivis ottelutunnelma muiden fanien kanssa? Jääkiekko on meillä ja maailmalla erittäin suosittu urheilulaji ja sen harrastajia löytyy ympäri maailmaa. Siksi ei olekaan mitenkään poikkeuksellista, että kuumimpia otteluita lähdetään seuraamaan jopa toiselle puolelle maailmaa.

Oman jännityksensä otteluihin tuovat myös erilaiset ottelukulttuurit, jotka vaihtelevat paljonkin eri maiden tai joukkueiden yleisöjen välillä. Joissakin maissa lauletaan yhteislauluja, toisissa solvataan vastapuolta mitä mielikuvituksellisimmilla nimillä ja pilkkalauluilla. Toisissa kulttuureissa on kunnioittavaa peliä kohtaan istua rauhassa seuraamassa peliä, toisissa meno saattaa yltyä toisinaan niin hurjaksi, että sen selvittämiseen osallistuu jopa virkavalta. Jääkiekon seuraaminen paikan päällä on aina jännittävämpää kuin kotioloissa, siitä pitää huolen yhteisöllinen tunnelma ja jännittävä meininki!

On siis loistava idea koota hyvä porukka kasaan ja ryhtyä suunnittelemaan ikimuistoista reissua kaveriporukalla keskelle urheilujuhlan sykettä!

Etsi parhaat liput peleihin

Lippuja peleihin löytyy monesta eri osoitteesta. Lippuja voi toki ostaa paikan päältä stadionilta tai jäähallilta, mutta silloin on hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että peli ehditään loppuunmyydä ennen kuin liput ehditään ostamaan. Siksi kannattaa ehdottomasti ostaa liput etukäteen jo Suomesta. Netistä löytyy monia hyviä vaihtoehtoja, esimerkiksi tämä lipunvaraussivu, josta löytyy lippuja muun muassa NHL-peleihin. Myös matkanjärjestäjien ja lentoyhtiöiden sivuilta voi löytää pelimatkoihin sopivia tarjouksia, joissa on sekä lento- että peliliput.

Varaa lento helposti ja vaivattomasti

Lennot ovat usein yksi reissun suurimmista menoeristä ja siksi niiden vertailuun ja tarjousten etsimiseen on hyvä käyttää hieman aikaa. On toki totta, että ennen ja jälkeen suurten yleisötapahtumien lennot kyseiseen maahan tai osavaltioon ovat kalleimmillaan huolimatta siitä, varaako lennot hyvissä ajoin etukäteen vai viime tipassa. Kannattaa ehdottomasti tutkia erilaisia vertailusivustoja, jotka vertailevat jatkuvasti erilaisten lentojen hintoja ja tarjoavat niistä parhaita vaihtoehtoja. Toinen vaihtoehto on tilata sähköpostiisi ilmoitus, joka kertoo kun hinnat laskevat tai nousevat tietyn summan ohi. Tällä tavalla liput voi varata sopivalla hetkellä.

On myös mahdollista varata lento naapurimaahan tai -osavaltioon ja jatkaa sieltä pelipaikoille esimerkiksi junalla, bussilla tai vuokra-autolla. Jotkut lentoyhtiöt tarjoavat myös paketteja, joihin kuuluu lennot, otteluliput ja mahdolliset kuljetukset pelipaikalle.

Matka ottelupaikalle

Stadionille pääsee paikalle useilla eri tavoilla. Yksi helpoimmista ja nopeimmista tapoista on käyttää julkista liikennettä. Usein suuria tapahtumia varten on järjestetty yhteiskuljetus kaupungin keskustasta tai vaikkapa lentokentältä. Monet stadionit sijaitsevat lähellä rautatieasemia, joihin voi matkustaa junalla tai bussilla. Toinen vaihtoehto on ajaa itse vuokra-autolla stadionille tai tilata taksi. Vuokra-autot ja taksit kannattaa kuitenkin varata hyvissä ajoin etukäteen, jotta ei jää ilman kyytiä.

Mitä mukaan pelireissulle?

Ennen mille tahansa matkalle lähtöä on hyvä tarkistaa, että matkustusasiakirjat, kuten passit ja vakuutukset ovat ajan tasalla ja kunnossa. Myös lentoliput on hyvä tallentaa kännykkään tai tulostaa ne fyysisinä kopioina. Kannattaa myös tarkistaa etukäteen, millainen sää matkakohteessa on, koska illan otteluun voi sisältyä myös jonottamista ulkona, lisäksi jäähalleissa ja stadioneilla on usein kylmä. Matkavarustukseen siis lämpimiä vaatteita, hanskat, hattu ja kaulaliina. Myös lämmin istuinalusta on hyvä ottaa mukaan.

Koska kyseessä on kaveriporukan reissu katsomaan omaa suosikkilajia tai -joukkuetta, on tärkeää pukeutua oman joukkueen väreihin. kannattaa hankkia pelipaidat, kaulaliinat, muut oheistarvikkeet ja varusteet etukäteen netistä, jotta kaikki tarvittava on matsissa mukana.

Turvallisuus ennen kaikkea

Ulkomailla matkustaessa on tärkeää ottaa huomioon turvallisuus. Paikalliset lait voivat poiketa Suomen lainsäädännöstä tavoilla, jotka saattavat yllättää. Kannattaa ottaa selvää, onko esimerkiksi alkoholin nauttiminen julkisilla paikoilla sallittua ja mikä on anniskelun ikäraja, jotta pettymyksiä ei enää kohteessa tule.

On tärkeää myös seurata paikallisia uutisia ennen matkaa ja tutustua alueen poliittiseen ilmapiiriin. Jos alueelle on annettu matkustusvaroitus, kannattaa matkaa harkita uudelleen tai vähintäänkin huolehtia ryhmän turvallisuudesta.

Kivaa tekemistä reissujengille

Vaikka jääkiekko-ottelu onkin matkan kohokohta, sen lisäksi voi suunnitella muutakin hauskaa tekemistä. Ryhmälle voi järjestää vaikka tietovisan porukan lempijoukkueesta ja selvittää, kuka on ryhmän kovin tietäjä! Voittaja on tietenkin oikeutettu upeaan palkintoon, joka voi olla vaikkapa jokin joukkueen kannatustuote tai hassu peruukki, johon voittajalla on kunnia pukeutua ottelussa.

Yksi hulvaton idea on myös tehdä etukäteen bingo asioista, joita voi olettaa ottelussa näkevänsä. Ensimmäisenä kaikki bingon kohdat bongannut voittaa tietenkin palkinnon. Kuka ehtii siis ensimmäisenä nähdä kiss camin, vastapuolen pelipaidan vastustajien kannattajien keskellä tai hassun maskotin?

Vatsat täyteen ennen peliä

Jäähalleilla ja stadioneilla on aina erilaisia ravintoloita ja ruokakojuja, joista jokainen löytää varmasti itselleen sopivaa ruokaa ennen ja jälkeen ottelun.

Pienellä suunnittelulla ja ennakoinnilla saa siis järjestettyä ikimuistoisen pelimatkan! Matkalaukkuun asu joukkueen väreissä, pelipaita, viirejä ja lippuja sekä sotamaalaus kasvoihin! Mahtava ajatus on myös opetella joukkueen kannustuslaulu tai keksiä oma uusilla sanoilla, jotka voi paikan päällä opettaa myös paikallisille faneille – reissusta tulee varmasti ikimuistoinen!