Siirry suoraan sisältöön

Vedonlyönti ja verotus – näin se toimii

Vedonlyönti ja verotus – näin se toimii

Rahapelaaminen netissä on yleistynyt viime vuosina valtavasti. Yhä useammat suomalaiset ovat siirtyneet kioskeilta kuponkeja täyttämästä pelaamaan netissä ulkomaisilla kasinoilla. Samanaikaisesti monia kuitenkin askarruttavat useat vedonlyöntiin liittyvät taloudelliset seikat kuten verotuksen rooli. Tuleeko vetoa lyödessä maksaa veroja tekemistään panostuksista tai voitoista?

Tässä artikkelissa tarkastelemme kaikkea mahdollista vedonlyöntiin ja sen verotukseen liittyvää. Samalla vastaamme kysymyksiin siitä, mitä vetoa lyövien pelaaja-asiakkaiden tulisi tietää ennen kuin he lähtevät tekemään panostuksia ulkomaisilla sivustoilla.

1. Osa vedonlyönnistä on verotettavaa

Kotimaan rahapelipalveluita käyttävät asiakkaat ovat tottuneet siihen, että kaikki pelaaminen rajojemme sisällä on täysin verovapaata. Itse asiassa kukaan ei edes puhu vedonlyönnin, markettien kolikkopelien tai loton verotuksesta, koska kaikkien rahapelivoittojen tiedetään olevan verovapaita. Samalla moni unohtaa, että esimerkiksi Haluatko miljonääriksi -ohjelman kaltaiset tapaukset eivät ole osa suomalaista rahapelialaa eivätkä näin ollen pysty tarjoamaan pelaajille verovapaita voittoja. Jos joku siis päätyy voittamaan kyseisestä ohjelmasta miljoonapotin, ottaa valtio siitä varmasti noin 60 prosenttia itselleen.

Vedonlyönti ulkomaisilla vedonlyöntisivustoilla on toisinaan verovapaata ja toisinaan verotettavaa. Ensimmäinen asia muistettavaksi on, että jos et onnistu voittamaan rahaa, et koskaan joudu maksamaan veroja, oli kyseessä sitten verovapaa kasino tai ei. Veroja maksetaan ainoastaan voitoista, eikä niistäkään kuin vain tietyissä tapauksissa.

Vedonlyöntisivuston verotettavuudesta ja verovapaudesta päättää lisenssi, jonka alaisuudessa sivusto toimii. Mikäli lisenssi on peräisin EU:n rajojen sisäpuolelta, ovat suomalaisille tarjotut pelivoitot täysin verovapaata tuloa. Jos puolestaan lisenssi on jostain muualta, esimerkiksi Euroopan ulkopuolella sijaitsevalta Curacaon aurinkosaarelta, ovat voitot suomalaisille verotettavia.

2. Lisenssitiedot verotusta varten löytyvät helposti

Voidaksesi selvittää vedonlyöntisivun voittojen verotettavuuden tulee sinun siis edellä kerrotun mukaisesti selvittää ensin sivun lisenssin alkuperä. Tämä on helppoa, kun tietää mistä etsiä. Käytännössä jokainen vähänkin virallisempi ja standardinomaisempi verkkosivusto sisällyttää tärkeimmät tiedot palveluistaan etusivunsa alakulmaan. Siellä sijaitsee niin sanottu alatunniste, johon rahapelialalla kirjataan ylös paitsi vedonlyöntisivuston omistaman yrityksen nimi, myös kaikki sivuston omistamat lisenssit.

Lisensseistä löytyy yleensä sivuston alareunasta sekä kirjallinen maininta että kuva logosta. Maltan lisenssillä toimivat kasinot tunnistaa MGA-kirjainlogosta ja Viron vero- ja tulliviraston alaisuudessa toimivat kolme aaltoa sisältävästä vaakunamaisesta logosta. Suomalaisten kannalta juurikin Maltan ja Viron kasinot kuuluvat verovapaisiin alustoihin.

Lisenssiasioissa kannattaa aina muistaa olla varuillaan. On nimittäin tiettyjä EU:n sisältä peräisin olevia lisenssejä, jotka eivät sittenkään kata suomalaisia pelaajia. Tällaisia lisenssejä ovat ainakin Tanskan ja Ruotsin lisenssit, jotka liittyvät kyseisten maiden omiin lisenssijärjestelmiin. Esimerkiksi Ruotsin lisenssi ulottuu näin ollen ainoastaan Ruotsin kansalaisiin eikä yksin riitä yksinään tuomaan suomalaisille verovapaita voittoja.

3. Verotettavista voitoista tulee itse muistaa ilmoittaa Verohallinnolle

Suomessa on totuttu järjestelmään, jossa kaikkien kansalaisten tulee ilmoittaa kaikista saamistaan tuloista valtiolle vuosittaisen veroilmoituksen yhteydessä. Kuten varmasti tiedätkin, osa saamistasi tuloista päätyy Verohallinnon tietoon suoraan, jolloin ne saadaan sisällytettyä automaattisesti esitäytettyyn veroilmoitukseen. Kaikki tulot eivät kuitenkaan päädy valtiolle suoraan, joten ilmoitusvastuu niistä jää henkilölle itselleen.

Hyvä esimerkki tuloista, jotka eivät välttämättä suoraan kulkeudu valtion tietoon, on juurikin pelivoitot. Mikäli siis satut voittamaan rahaa esimerkiksi juurikin Curacaon lisenssillä toimivalta kasinolta, tulisi sinun muistaa ilmoittaa pelivoitoistasi valtiolle omatoimisesti. Ongelmia voi tällöin nousta tilanteista, jolloin olet voittanut rahaa verokauden alussa ja unohdat sen vuoksi ilmoittaa niistä vajaan vuoden päästä Verohallinnolle.

Valitettavasti ylimääräisten tulojen ilmoittamatta jättäminen voidaan laskea rikolliseksi toiminnaksi ja veronkierroksi. Ei siis kannata olettaa, että pelkkä inhimillinen unohdus riittäisi selitykseksi siinä vaiheessa, jos henkilö joutuu ylimääräisen tarkastuksen kohteeksi.

4. Verotettavista voitoista maksetaan yleensä tuloveroa

Mikäli satut voittamaan Curacaon vedonlyöntisivustolta vaikkapa 1000 euroa rahaa, joudut yleensä maksamaan siitä tuloveroprosenttisi mukaisesti veroja. Jos siis tuloveroprosenttisi on vaikkapa 20 %, tulee sinun tässä esimerkkitilanteessa tilittää valtiolle 200 euroa voitoistasi.

On suositeltavaa kirjata saadut rahapelivoitot aina ylös veroilmoitusta varten. Näin pystyt myös helpommin pitämään huolen siitä, että et tule pelanneeksi verotettavaa osuuttasi pois epähuomiossa. Samanlaista ennakointiahan edellytetään tavallisilta kansalaisilta silloinkin, kun vuoden aikana tienatut varat osoittautuvatkin ennalta odotettua suuremmiksi. Kun tiedostat tulevat verovastuusi jo ennakkoon, voit helpommin valmistautua tilanteisiin, joissa joudut myöhemmin maksumieheksi vaikkapa jäännösverojen eli mätkyjen vuoksi.

5. Mitä suuremmat voitot, sitä tärkeämpää on pelata verovapailla sivustoilla

Suomessa on käytössä progressiivinen verotusjärjestelmä. Mitä enemmän henkilö tienaa rahaa, sitä suuremmalla prosentilla hän joutuu maksamaan veroja.

Suomalaisessa rahapelihistoriassa on tapauksia, kun joku pelaaja-asiakas on päätynyt voittamaan kasinoilta valtavasti rahaa ja joutunut näin ollen maksamaan todella korkeita veroja. Etenkin kasinopuolella on tarjolla progressiivisten jackpot-pelien kaltaisia pelituotteita, joista pystyy voittamaan kerrallaan jopa miljoonia euroja. Näissä peleissä verojen määrä voi nousta kertaheitolla nousta jopa useisiin miljooniin.

Lähtökohtaisesti kannattaa aina pelata rahapelejä ainoastaan verovapailla kasinoilla. Myös turvallisuus on tällöin EU-lisenssien myötä korkeimmalla mahdollisella tasolla!