Siirry suoraan sisältöön

2022 FIFA World Cup

2022 FIFA World Cup

Kohta on taas aika hurrata, koska FIFAn maailmanmestaruuskisat ovat taas täällä! Vuoden 2022 kisat tullaan aloittamaan pian, mikä tietenkin ilahduttaa hyvin monia jalkapallon faneja. Kyseessä on oikeastaan suurin jalkapalloturnaus, minkä takia ei ole yllättävää, että se kerää hyvin paljon huomiota.

Vaikka kyseessä on kaikista kuuluisin turnaus, on hyvin mahdollista, että siihen kuuluu joitakin asioita, joista et ole kovin tietoinen vielä. Tämä artikkeli tulee perehtymään aivan kaikkeen mahdolliseen. Sen avulla sinulle tulee selviämään aivan kaikki tarvittava aiheesta, ja olet valmis hauskanpitoon jalkapallon parissa.

FIFA jalkapallon MM kisat keräävät kaikista eniten katsojia

FIFA on järjestänyt jalkapallon maailmanmestaruuskisoja  jo uskomattoman kauan aikaa. Tulemme perehtymään turnauksen historiaan hieman enemmän myöhemmin. Ennen kuin teemme näin, meidän tulee kertoa tietenkin siitä, että kyseessä on yksi suosituimmista turnauksista nykyään. Itse asiassa, FIFA jalkapallon MM kisojen finaali on maailman seuratuin urheilutapahtuma. Tämä  on hyvin merkittävä asia, koska kuten varmasti tiedät, maailma on täynnä erilaisia urheilutapahtumia.

Se, että tämä tietty ottelu kerää huomattavasti enemmän katsojia kuin mikään muu, kertoo hyvin paljon sen suosiosta. Tällä on myös vaikutus sinuun tavalla tai toisella. Koska turnaukset ovat erityisen suosittuja, tietenkin myös MM 2022 vedonlyönti kerää erityisen paljon pelaajia. Tämän takia siihen on tietenkin paljon erilaisia mahdollisuuksia, mutta toisaalta myös muita pelaajia on uskomaton määrä, mikä voi vaikuttaa voittoihin.

Tämä suosio vaikuttaa sinuun myös silloin, vaikka et haluaisi lyödä vetoa. Nimittäin katsojien määrä kasvattaa tietenkin eri mahdollisuuksia. Koska ottelut keräävät niin paljon kiinnostuneita katseita, ne voidaan nähdä hyvin monelta eri palvelulta. Tämän takia sinun on myös helppo nähdä kisat riippumatta siitä missä olet.

Toisaalta tämän suosion takia myös liput otteluihin kustantavat nykyään hyvin paljon. Lippuja ostetaan, vaikka niiden hinta olisi aivan uskomattoman suuri. Tämän takia niiden hintaa voidaan nostaa koko ajan entisestään, minkä takia monien perus kuluttajien varat eivät riitä enää lippujen hankintaan.

Kuinka usein turnaus järjestetään?

Koska kyseessä on näin suuri turnaus, ei välttämättä yllätä, että sitä ei järjestetä vuosittain. Itse asiassa FIFA seuraa mallia, jota monet muutkin suuret ja suositut urheilu turnaukset tekevät. Toisin sanoen, turnaus järjestetään joka neljäs vuosi aivan kuten muut suuret ja suositut kisat. Tämä saattaa silloin tällöin harmittaa kisan seuraajia, koska he joutuvat odottamaan jännittäviä otteluita hyvin kauan aikaa.

Onkin hyvä tietää, että vaikka itse turnaukset järjestetään joka neljäs vuosi, tietenkin nämä neljä vuotta eivät ole täysin tyhjiä. Sen sijaan ne ovat täynnä erilaisia otteluita, jotka keräävät myös hyvin paljon katsojia ja seuraajia. Pelaajilla on tietenkin jonkin verran lomaa, minkä he tietenkin ansaitsevat suuren turnauksen jälkeen. Silti neljään vuoteen mahtuu myös monia muitakin asioita kuin vain lomailua. Pelaajat ja joukkueet ottavat muun muassa toisistaan mittaa pienemmissä otteluissa. Sen lisäksi tietenkin kaikki päätökset tapahtuvat näiden neljän vuoden aikana. Yksi tärkein näistä on tietenkin se, missä ottelu tullaan tänä vuotena järjestämään.

Vuoden 2022 kisat järjestetään Qatarissa

Tästä pääsemmekin vuoden  2022 turnausten isäntä maahan. Todellakin, ottelut tullaan järjestämään tänä vuonna Qatarissa aivan ensimmäistä kertaa. Qatarin valtio sijaitsee Arabian niemimaan kaakkoisosassa. Se on pinta-alaltaan pieni emiirikunta, joka on suureksi osaksi automaan peittämä. Vaikka kyseinen valtion on pinta-alaltaan pieni, se on yksi maailman rikkaimmista valtioista. Tämä johtuu hyvinkin paljon heidän tuottamastaan öljystä. Itse asiassa vuonna 2017 Qatarilla oli toiseksi suurin bruttokansantuote henkeä kohden koko maailmassa.

Koska Qatar on hyvin varakas maa, voidaan olettaa, että FIFA turnaukset tulevat olemaan täynnä loistetta ja hohdetta. Kuitenkin, koska ottelut tullaan tietenkin järjestämään niin kaukana Suomesta, harvalla on mahdollisuus nähdä nämä ottelut suoraan paikan päällä. Onneksi on olemassa muitakin mahdollisuuksia, joten voit varmasti päästä näkemään kaikki mielenkiintoiset ottelut.

Kuinka monta joukkuetta pelaa vuoden 2022 kisoissa?

Ennen kuin ottelut edes alkavat, on tietenkin hyvä tietää, ketkä ottavat niissä mittaa toisistaan. Vuoden 2022 FIFAn maailmanmestaruuskisoihin tulee osallistumaan kaiken kaikkiaan 32 maata eli joukkuetta. Viime turnauksissa, jotka pelattiin vuonna 2018, kisoihin osallistui 24 maata. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että osallistuvien maiden ja joukkueiden määrä on kasvanut vuosien saatossa.

Vaikka osallistuvien maiden määrä on kasvanut, tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että kaikki oltaisiin otettu mukaan kisaan. Karsintoihin osallistui nimittäin 211 eri joukkuetta. Tietenkään kaikki eivät päässeet karsinnoista läpi, muuten FIFAn pää turnauksesta tulisi aivan liian pitkä.

Qatar tulee olemaan ainoa maa vuoden 2022 otteluissa, joka ottaa osaa ensimmäistä kertaa FIFAn otteluihin tänä vuonna. Koska kyseessä on isäntämaa, he pääsivät tietenkin mukaan helpommin kuin muut maat. Se on itse asiassa ensimmäinen maa pitkään aikaan, joka osallistuu ensimmäistä kertaa silloin, kun he isännöivät kisoja. Viimeksi näin on tapahtunut vuonna 1934, jolloin Italia teki saman.

Kaikki ryhmät sisältävät suuria nimiä

Koska peleihin osallistuu jopa 32 eri valtiota, ne ovat tietenkin jaettu eri lohkoihin. Muussa tapauksessa koko turnaus kestäisi uskomattoman kauan aikaa. Lisäksi näin tekemällä fanien on helpompi seurata omia lempi joukkuettaan ilman, että heidän tarvitsee katsoa aivan kaikki eri ottelut läpi. Näitä lohkoja on itse asiassa kaiken kaikkiaan kirjaimesta A kirjaimeen H. Toisin sanoen eri ryhmiä on kahdeksan kappaletta.

Jokainen näistä ryhmistä sisältää joitakin hyvin suuria nimiä. Ryhmät ovat tietenkin arvottu, jotta ne olisivat mahdollisimman reiluja. Isäntämaa Qatar ottaa osaa A ryhmään ja pelaa ensimmäisellä paikalla. Maa tulee kohtaamaan Ecuadorin 20. marraskuuta. Kaksi muuta tähän ryhmään kuuluvaa joukkuetta on Senegal ja Alankomaat.

B ryhmään osallistuu Englanti, Iran, Yhdysvallat ja Wales. C ryhmässä pelaa Argentina, Saudi Arabia, Meksiko ja Puola. D ryhmään osallistuu Ranska, Australia, Tanska ja Tunisia. Ryhmässä E pelaa Espanja, Costa Rica, Saksa ja Japani. F Ryhmässä pelaa taas Belgia, Kanada, Marokko ja Kroatia. G ryhmään kuuluu Brasilia, Serbia, Sveitsi ja Cameroon. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, Ryhmään H kuuluu Portugali, Ghana, Uruguay ja Etelä Korea.

Turnauksessa on hyvin monta ottelua

Koska osallistuvia maita on näin paljon, sinua ei varmasti yllätä tieto siitä, että myös turnauksia on hyvin paljon. Tarkemmin sanottuna otteluita on 64 kappaletta. Asia mikä tekee näistä otteluista hyvin mielenkiintoisen on se, että ne ovat oikeastaan päätetty jo valmiiksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että tiedettäisiin mitkä joukkueet tulevat voittamaan.

Sen sijaan voit löytää tiedon alkulohkoista jo valmiiksi. Voit nähdä kuka maa tulee ottamaan ketä vastaan missäkin lohkossa ja milloin ottelu tapahtuu. Tämä ei ole myöskään ainoa tieto, minkä voit löytää. Nimittäin kun siirrytään alkulohkoista eteenpäin, voit löytää tiedon siitä, milloin ottelut tapahtuvat. Sen lisäksi voit löytää tiedon minkä otteluiden voittajat tulevat ottamaan mittaa toisistaan. Toisin sanoen voit nähdä, kuka tulee kisaamaan kenenkä kanssa, vaikka et voi sinänsä nähdä tiettyjä joukkueita. Tulet löytämään tiedon muodossa “Ottelun X voittaja vs. Ottelun Y voittaja”.

Milloin turnaus järjestetään?

Tiedät jo nyt, että seuraavat FIFA maailmanmestaruuskisat järjestetään vuonna 2022, ja että turnaukset järjestetään joka neljäs vuosi. Sen lisäksi on tietenkin hyvä tietää, milloin ottelut järjestetään tarkalleen. Yleensä tämä tapahtuu kesällä, kesä- ja heinäkuussa. Kuten voit kuitenkin olettaa, tämä ei ole otollinen aika järjestää jalkapallo-otteluita maassa kuten Qatar. Siitä syystä otteluiden järjestämis aikaa on siirretty normaalista.

Todellakin tämän vuoden FIFAn jalkapallon kisat tullaan järjestämään Marras- ja joulukuussa. Tämä tosiaan johtuu yksinkertaisesti siitä, että nämä kuukaudet tulevat olemaan inhimillisemmät pelaajien näkökannalta katsottuna. Siten pelaajien ei tarvitse kärsiä kuumuudesta, vaan voivat keskittyä pelaamiseen.

FIFA maailmanmestaruus kisoilla on hyvin pitkä historia

Kuten sanoimme, FIFA maailmanmestaruuskisoissa on hyvin pitkä historia. Tämä voidaan jäljittää jopa vuoteen 1872,  jolloin ensimmäinen kahden maan välinen jalkapallo ottelu pelattiin.  Tämä tapahtui Glasgowssa, ja peli pelattiin Skotlannin ja Englannin välillä. Tämän jälkeen kului 12 vuotta, että ensimmäinen maiden välinen turnaus järjestettiin. Tämä turnaus oli nimeltään British Home Championship, ja se toimi pohjana kaikille kansainvälisille otteluille.

Tämän jälkeen kesti jonkin aikaa, ennen kuin jalkapallo nousi nykyiseen suosioon. Se lisättiin vuosien 1900 ja 1904 kesä olympialais peleihin ensimmäistä kertaa, mikä auttoi nostamaan jalkapallon suosiota entisestään. Vuonna 1904 suosio nousi kuitenkin niin korkealle, että FIFA sai vihdoin alkunsa. Vaikka FIFA oli jo perustettu, jalkapallo jatkoi osana Olympialaisia joidenkin vuosien ajan. Tämä tuli kuitenkin vihdoin muuttumaan, kun FIFA halusi perustaa oman kisansa, irrallisena Olympialaisista. Näin ensimmäinen FIFA ottelu sai alkunsa.

Vaikka jalkapallo oli jo nyt hyvin suosittu laji, ensimmäiset FIFA turnaukset eivät olleet täysin ilman ongelmia. FIFAlla oli ongelmia itse asiassa saadakseen maita osallistumaan kisaan. Onneksi he kuitenkin onnistuivat saamaan tarpeeksi osallistujamaita osallistumaan kisaan. Tällä tavalla pystyttiin varmistamaan, että ensimmäiset kisat voitiin järjestää. Täten FIFA MM kisat saivat alkunsa, ja nykyään ne ovatkin maailman suosituin urheilutapahtuma.

FIFAn pokaali on hyvin haluttu merkki

Sen lisäksi, että itse turnauksilla on hyvin pitkä historia, myös pokaalilla on mielenkiintoiset juuret. Palkinnon nimi on Jules Rimet Trophy, ja se annettiin vuosien 1930 ja 1970 välillä aina sen voittaneelle joukkueelle. Vuonna 1970 Brasilia voitti kolmannen kerran koko turnauksen. Tämän takia he saivat oikeuden pitää palkinnon itsellään, eikä sitä annettu enää seuraavalle voittajalle. Valitettavasti palkinto varastettiin vuonna 1983, eikä sitä saatu enää takaisin. Oletettavasti varkaat sulattivat palkinnon osiin, myyden sen eteenpäin.

Koska alkuperäinen palkinto annettiin Brasilialle vuonna 1970, tämä tietenkin tarkoitti sitä, että uusi pokaali piti tehdä. Pokaalin suunnitteluun osallistui seitsemän maan eri ekspertit, jotka arvostelivat jopa 53 eri mallia. Voittajaksi valittiin italialainen Silvio Gazzaniga, jonka kaunis pokaali otettiin sitten käyttöön. Siitä lähtien, kun pokaali on annettu voittajille, siihen on kaiverrettu vuosittain voittava joukkue. Sitä ei anneta enään voittavalle maalle säilytettäväksi. Se annetaan vain juhlintaan, jonka jälkeen voittajille annetaan kopio. Tällä pyritään välttämään mahdolliset rikokset.

Miten voit lyödä vetoa jalkapallon maailmanmestaruudesta?

Kuten sanoimme, vedonlyönti FIFA MM kisoista on hyvin suosittua. Siitä syystä ei olisi ollenkaan yllättävää, jos sen mahdollisuus kiinnostaa myös sinua. Jos olet kiinnostunut lyömään vetoa Jalkapallon maailmanmestaruuskisoista, sinun tulee kuitenkin tietää, miten oikein voit näin tehdä.

Sinulla on hyvin paljon erilaisia mahdollisuuksia, mikä tulee vedonlyöntiin maailmanmestaruudesta. Tämä johtuu siitä, että siitä on tullut erityisen suosittua. Nykyään voit valita hyvin monen eri kohteen väliltä. Tämä tarkoittaa sitä, että voit valita esimerkiksi lyöväsi vetoa voittavan joukkueen puolesta tai kokonaisesta maalien määrästä. Vaihtoehtoja on myös paljon enemmän kuin vain nämä, mutta nämä ovat kaksi erityisen suosittua mahdollisuutta.

Sen lisäksi, että voit valita hyvin monien eri kohteiden väliltä, voit myös valita hyvin monien välittäjien väliltä. Koska vedonlyönti on siirtynyt pitkälti verkkoon, voit löytää nykyään uskomattoman monia sivustoja, jotka tarjoavat vedonlyöntiä. Koska FIFAn MM kisat ovat niin suosittuja, nämä vaihtoehdot löytyvät myös hyvin monilta sivustoilta, mikä ilahduttaa monia.

Live vedonlyönti kiinnostaa monia

Yksi hyvin suosituista vaihtoehdoista on ehdottomasti live vedonlyönti. Tämä tarkoittaa vedonlyöntiä, joka tapahtuu niin sanotusti oikeassa ajassa. Sen avulla pelaajat voivat kokea todella upean tunnelman suoraan kotoaan, ilman että he lähtevät mihinkään.

Tämä on erityisen hieno vaihtoehto, mikä tulee FIFAn Maailmanmestaruuskisoihin. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että harvalla on mahdollisuus nähdä ottelut paikan päällä. Live vedonlyönti luo upean tunnelman suoraan pelaajan kotiin, minkä ansiosta otteluiden seuraamisesta voi tulla vielä hauskempaa.

Haluatko asettaa panoksesi myös liikkeellä?

Vaikka on hienoa, että sinun ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään lyödäksesi vetoa, on tietenkin hyvä tietää, että voit lyödä vetoa myös liikkeellä. Tämä onkin erityisen helppoa nykyään. Oikeastaan kaikki vedonlyöntisivustot toimivat täydellisesti monilla eri laitteilla, mukaan lukien puhelimella. Se tekee pelaamisesta erityisen mukavaa.

Voit avata valitsemasi vedonlyöntisivuston puhelimesi verkkoselaimella vaikka silloin kun istut bussissa. Siten voit asettaa panokset seuraavaan FIFAn MM otteluun välittömästi. On myös hyvä tietää, että monilla sivustoilla on oma sovelluksensa. Sen lataamalla voit päästä pelaamaan vielä nopeammin ja näppärämmin kuin aikaisemmin.

FIFAn Maailmanmestaruuskisat sisältävät aina hyvin paljon ylimääräisiä asioita

FIFAn MM kisat ovat selkeästi hyvin tärkeä asia. Se merkitsee sekä pelaajille että faneille paljon enemmän kuin mitkään muut mahdolliset kisat. Siitä syystä ei ole ollenkaan yllättävää, että sen mukana julkaistaan aina monia uusia mahdollisuuksia.

Esimerkiksi näihin kuuluu maskotti, joka uudistuu joka turnausten kerralle. Tätä ei ole vielä julkaistu vuoden 2022 otteluille, vaan maskotti tullaan näkemään vasta lähempänä otteluita. Sen lisäksi turnaukselle luodaan aina oma laulu, kun se järjestetään. Kaiken tämän lisäksi MM kisojen markkinointi sisältää hyvin paljon hauskoja mahdollisuuksia. Faneille on olemassa omat oheistuotteet, joita hankkimalla he voivat muistella kisoja myös jälkikäteen.

Tämän kaiken lisäksi FIFAn maailmanmestaruuskisoihin luodaan aina erityinen pallo pelaamista varten. Toisaalta tämä ei ole yllättävää koska näin erityinen ottelu kaipaa tietenkin aivan oman pallonsa. Pallo täyttää aina tietyt tarkat vaatimukset, mutta sen suunnittelu muuttuu vuodesta toiseen. Siten joka turnaus pelataan täysin uniikilla pallolla.

Mistä voit katsoa kisoja?

Viimeisenä asiana liittyen FIFAn MM kisoihin, meidän tulee tietenkin käsitellä se asia, mistä voit oikein katsoa eri otteluita. Tämä onnistuu hyvin helposti. Nimittäin koska kisat ovat niin suositut, ne voidaan nähdä hyvin monella eri tavalla.

Jos aiot seurata otteluita kotonasi, voit käyttää joko internetin palveluita nähdäksesi kisoja. Sieltä löytyy monia eri sivustoja, jotka näyttää suoratoistona kaikki ottelut. Siten voit nähdä ne hyvin helposti ja nopeasti. Sen lisäksi tietenkin hyvin monet televisiokanavat näyttävät ottelut. Tämä asia kannattaa kuitenkin varmistaa etukäteen. Monet odottavat FIFA jalkapallo kisoja hyvin paljon, etkä varmasti halua jäädä paitsi mistäkään hetkestä kun jännitys vihdoin alkaa!